Julkaistu 2021-01-19
Sinulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta olla huomaamatta kapeaa, mustaa rakennusta vahvoilla vastakohtaisilla väriseinillä ja oudoilla ikkunoilla. Kråkbergsskolan on ala- ja yläasteluokkien koulurakennus Hylteurkin kunnassa. Äärimmäisen modernin ulkonäön lisäksi, erityisen tarkkaan pohdittiin turvaikkunoiden valintaa. Koulua rakennettaessa tarkasteltiin kunnan tilastoja kouluissa rikotuista ikkunoista.
Uusi koulurakennus valmistui syksyllä 2017 ja oppilaat jatkavat koulunkäyntiään viereisessä Örnaskolanin yläasteella.
– Alussa monikin oli sitä mieltä, että rakennus on ruma. Useinkin lienee niin, että rohkeat ja uudet ulkonäköratkaisut keräävät sekä risuja että ruusuja. Itse pidän ulkonäöstä, ja siitä että rakennus on pysynyt huippukunnossa, oppilaat huolehtivat koulurakennuksesta ja töhriminen sekä roskaaminen on ollut lähes olematonta. Minut koulun vahtimestarina tekee erityisen iloiseksi se, että oppilaat todella välittävät koulustaan, Rolf Thelander sanoo.
Olet toiminut vahtimestarina 12 vuotta, miten olette huomioineet turvallisuuden?
– Yläkoululla on ollut ongelmia ilkivallan kanssa, niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Aikanaan meillä oli vuosittain 50-60 rikottua ikkunaa ja 25 000 € kustannukset. Iso määrä rahaa hukkaan ja täysin turhaan. Onneksi valvontakameroiden lisäys paransi hieman asiaa.
Miltä turvallisuus Kråkbergsskolanin koulussa näyttää?
– Turvaikkunat ovat toimineet niin kuin pitää, eikä meillä ole ollut yhtäkään rikottua ikkunaa neljään vuoteen. Vain yksi tapaus oli, kun joku heitti ison kiven todella kovaa päin Hammerglass ikkunaa. Hammerglass kesti, mutta iskun tärähdys hajotti sisäisemmän lasiruudun, joka ei ollut karkaistua lasia.
Hammerglass vähentää koulujen lasihuoltokustannuksia
Meille Hammerglassissa on korkeatasoinen turvallisuus kaikista tärkeintä, siksi löydät tuotevalikoimastamme laajan kirjon ratkaisuja, jotka ehkäisevät vahingontekoa, ilkivaltaa ja murtoja.
Add-On – älä enää vaihda ikkunalaseja
Insulate – turvaikkunat lämpölasilla, saavuta korkein turvataso
Särkymättömät peilit – paranna rakennuksen sisäistä turvallisuutta!